Osa 2

– Karjalan luonto

FM, luontokoulunopettaja Nina Trontti

12.8.2007, Punkaharju, Jaakkima-juhla

”Karjalan luonto on arvokas aarre”

Keskityn lähinnä Laatokan Karjalan luontoon niin Suomen kuin rajan takaiseen.

Tämän rajauksen teen aivan omakohtaisista syistä – haluan puhua siitä mitä tunnen ja mihin omat luontokokemukseni liittyvät.

Tavoitteeni on nostaa esille Laatokan Karjalan luonnon erityispiirteitä ja lajiston tulevaisuutta.

Karjalan luonnon monimuotoisuuden mahdollistaa ravinteikas maaperä ja suotuisa ilmasto. Etenkin Sortavalan seudulla on kasvilajistoltaan arvokas lehtokeskus. Hieman samankaltaisia ”karjalaisia” runsaita maisemia voi ihailla Suomen puolella, Uukuniemen alueella ja mielestäni myös Parikkalassa. Sortavalan lehdoissa kasvaa Suomessa rauhoitettu tikankontti, jonka kukka muistuttaa näöltään neidon kenkää, harvinainen mädännäiskasvi metsänemä ja Suomessa myös rauhoitettu kalkkisessa maaperässä viihtyvä lehtonoidanlukko.

Kaskeamista suosiva ruusuruoho on Laatokan Karjalassa paljon yleisempi kuin Suomessa, paitsi täällä rajantuntumassa siihen voi törmätä tienreunamilla. Ruusuruoholla elää pienen perhosen toukka – ruusuruohopäiväkiitäjän, tämä perhonen on täysin riippuvainen kasvista. Erikoista ruusuruohossa on myös sen siementen leviämistapa, muurahaiset kuljettavat siemeniä paikasta toiseen, siemenen rasvapitoinen lisäke on oivallinen retkieväs.

Erityisen hienoja luontomaisemia tarjoavat Laatokan saaret. Luonnonsuojelu on aluella vasta suunnittelun asteella. Sortavalan kaupunki on perustanut pienen suojelupuiston omalle saaristoalueelle, mutta suunnitelmissa on jo pitkään ollut laajempi alainen Laatokan saaristopuisto. Suojeltavaksi aiottu alue on 84 000 hehtaarin laajuinen, mutta virallista päätöstä ei ole vielä tehty. Suomen viranomaiset ja luonnontutkijat ovat tehneet yhteistyötä venäläisten kanssa, jotta suojeluhankkeet etenisivät.

Laatokan saaristopuistoa ei ole vielä perustettu, mutta valoinen uutinen oli vuoden alussa julkistettu tieto Kalevalan kansallispuiston perustamisesta. Vienan Karjalan alueelle sijoittuvan metsäalan suojelusta puhuttiin ensimmäisen kerran jo viisitoista vuotta sitten, joten on hienoa että metsät ja kulttuurihistorialliset maisemat vihdoin suojeltiin. Kansallispuistopäätös on Venäjän federaation ensimmäinen sitten vuoden 2000 jälkeen. Pinta-alaltaan 74 400 hehtaarin alue sijaitsee hieman pohjoisemmassa, Kostamuksen kaupungin hallinnoimalla alueella, rajoittuen Suomen rajaan Suomussalmen kohdalle. Aluella on siis Fennoskandian suurimmat yhtenäiset vanhojen metsien alueet. Heinäkuun alussa 2007 tehtiin päätös Kalevalan kansallispuisto – nimisen valtionlaitoksen perustamisesta. Laitoksen tehtävänä on ”suojella luontoa, ympäristöä kansallispuiston alueella, väestön kasvattaminen ympäristöystävälliseen henkeen, ympäristön tieteellisten suojelumenetelmien kehittäminen ja niiden hyödyntäminen, luonnon monitorointi ja matkailutoiminnan valvominen”. Tällä hetkellä Luoteis-Venäjällä on 13 federaatiotason suojelualuetta, tosin Laatokan Karjalan alueella niitä ei ole vielä ainuttakaan.

Palatakseni Laatokkaan - laajan Laatokan vesien syleilyssä elää laatokannorppa. Se on seurallinen, meluisakin uimataituri, jonka kohtaloksi voi koitua kalanpyydyksiin menehtyminen. Metsähallituksen Yhteiset uhanalaiset –hankkeessa on arvioitu, että lähes viisisataa laatokannorppaa hukkuu vuosittain kalapyydyksiin. Määrä vastaa 10% kannasta eli laatokannorppia arvioidaan järvessä elävän noin 3000-5000 eläintä. Lajin suojelua yritetään tehostaa etenkin Valamon saaristossa. Uidessaan Valamon saarien makuupaikoilleen norpat kulkevat Laatokan syvimmän kohdan ylitse, allaan yli 200 metriä vettä.

Suomen puolella Hiitolanjoen varrella voimaloiden koskissa voi seurata Laatokan lohen kutumatkoja. Simpeleen lähellä oleva voimala-alue on kunnostettu ja alueelle on rakennettu polkuja. Kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen ja antoisa retkikohde – jokimaisemat olivat mielestäni vaikuttavat. Laatokalla lohi- ja taimensaaliit ovat nykyisin aiempaa pienemmät kutujokien huonon kunnon takia.

Rajoista piittaamatta eläimet siis kulkevat Suomeen tuoden karjalaisen luonnon tuliaisinaan. Tällaisia suomalaisen kannan elvyttäjiä löytyy myös siivekkäinä ja karvatassuina. Jo aiemmin arveltiin laatokankarjalaisten valkoselkätikkojen vaeltelevan Suomen puolella. Uudessa tutkimuksessa todettiinkin Etelä-Karjalan tikkakannan vahvistumisen olevan todennäköisesti juuri vaeltelevien tikkojen seurausta. Laatokan Karjalassa, kun löytyy runsaasti lahopuustoisia vanhoja lehtipuumetsiä, joissa valkoselkätikkojen pesintä onnistuu hyvin ja kanta kasvaa. Metsähallituksen hankkeessa rengastettiin yhtä vaille sata tikkaa, joiden liikkumista seurataan lähivuosina. On mielenkiintoista saada tietää, ovatko valkoselkätikat levottomia vaeltajia vai vakaita uudisraivaajia.

Suomen suurpedoista karhu ja susi liikkuvat rajoja ylittäen. Rajan takaisissa metsissä on ainakin toistaiseksi ollut rauhallisempaa kuin suomalaisissa metsäteiden halkomissa metsissä. Laatokan Karjalassa metsät ovat saaneet kasvaa luonnontilaisesti, metsää ei kannattanut kaataa metsäautoteiden puuttuessa. Puuta oli vaikea hakea syrjäseuduilta hyötykäyttöön. Niinpä monet metsät ovat reilusti yli 100-vuotiaita, runsaslahopuisia ja kulottuneita. Ne tarjoavat elinympäristöjä monille kääville ja kovakuoriaislajeille, joita ei tavata juuri lainkaan Suomessa. Tällä hetkellä metsien hakkuut ovat lisääntyneet, vuosittain Karjalan alueelta tuodaan miljoonia kuutiometrejä puuta.

Venäjä uudisti viime vuoden lopussa metsälakiaan. Tämä uudistus tuo toivoa metsien järkevästä pitkäjänteisemmästä käytöstä. Tällä hetkellä lakiin on siis kirjattu yleisinä säännöksinä perusperiaatteisiin muunmuassa seuraavaa:

Kestävä metsänhoito ja suojelu metsäekosysteemien biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen periaate huomioida metsien käytössä niiden maailmanlaajuinen ekologinen merkitys metsien käyttö menetelmin, jotka eivät vahingoita luonnonympäristöä eivätkä ihmisten terveyttä.

Uskoisin, että ainakin rajan takana käyneet ovat kanssani samaa mieltä, luonto ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee luontoa. Luonto on aarre, jota voi ihastella, se antaa pyyteettä.

Nina Trontti

Osa 1

Ympäristö

– Maantietoa

Jaakkima sijaitsee Laatokan luoteisrannalla.

Rajanaapurit ovat Sortavala, Uukuniemi, Parikkala ja Lumivaara.

Pinta-ala on 502 km2, lähes sama kuin Helsinki + Vantaa + Kauniainen + ¼ Espoota yhteensä ja paljon  rantatontteja! [Kauniainen 6 , Helsinki 185, Vantaa 243, Espoo, 330, Seinäjoki 623]

Suurin pituus on luoteesta kaakkoon 45 km ja leveys koillisesta lounaaseen 30 km.

Suur-Jaakkiman (Jaakkima + Lahdenpohja + Lumivaara) yhteispinta-ala on noin 800 km2.

Jaakkima ulottuu Laatokalta aina ensimmäisen Salpausselän (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Salpausselat-kartta.svg)  toiselle puolelle.

Pitäjän luoteisosassa ensimmäinen Salpausselkä esiintyy osittain yhtäjaksoisina harjanteina osittain soistuneitten painanteitten katkaisemina kalliosydämisinä kumpuina. Iijärven itäpuolella maisema muuttuu kumpuiseksi selänteeksi. Siihen liittyy pitäjän poikki kulkeva leveä selänne, jota Jaakkiman Uukuniemen tie noudattelee.

Paikjärven ja pitäjän pohjoisrajan välillä kulkee toinen huomattava harjujono, joka Paikjärven länsipuolella, Jaakkiman aseman eteläpuolella ja kirkon seuduilla esiintyy irrallisina selännekappaleina. Vierinkivikumpuja (kumpumoreenia) on muuallakin pitäjän alueella. Harjujen

ympärillä leviää hiekkakenttiä ja turvesoita. Pitäjän pohjoisosassa vain harvoissa paikoissa pistää esiin peruskallio sileinä kallioina, pääasiallisesti migmatiittina.

Irtaimet maalajit ovat levittäytyneet miltei yhtenäiseksi pintapeitteeksi.

Tuuheat metsät peittävät harjujen rinteet ja laaksot. Lammet ja järvien reunustamat metsän peittämät jyrkkäreunaiset vierinkiviharjanteet ovat virkistäviä luonnonihania poikkeuksia.

Pitäjämme luonto onkin sen tähden hyvin vaihtelevaa.

Luonto muuttuu kokonaan toisenlaiseksi siirryttäessä pitäjän halki kulkevan 25 km pituisen rautatielinjan kaakkoispuolelle. Kuta lähemmäksi Laatokkaa tullaan, sitä kallioisemmaksi käy maisema. Laatokka on tunkeutunut syvälle sisämaahan luodekaakko-suunnassa uurtuneisiin syvänteisiin lukuisiksi vuonomaisiksi lahdiksi, joiden rannat kohoavat paikoitellen jyrkkinä kallioselänteinä. Niiden välissä levittäytyvät savipohjaiset laaksot on raivattu viljelykselle. Laajimmat viljelysaukeamat ovat jokien laaksoissa.

Näkymä Laatokalle [Niemelästä]

Mustansaaren salmi

Jaakkiman pitäjän pitkä rantaviiva on lukuisten lahtien ja salmien pirstoma. Sen edustalle onkin muodostunut laaja ja kauneudestaan kuuluisa saaristo.

Lahdista suurin on Jaakkimanlahti eli  Sieklahti. Sen suurin syvyys on 96 m. Pituutta sillä on yli 20 kilometriä. Jaakkimanlahdessa on luonnonkaunis Mustasaari, jota reunustaa Mustasalmi. Sen pohjoispuolella olevalta Haukkavuorelta avautuu Laatokan aavalle ulapalle laaja näköala.

Etelässä on suuri ja kaunis asuttu Sorolansaari, mantereen äärellä,

7 km pitkä, suurin leveys 3 km   Sorolansaari.

Sen läheisyydessä, mantereen puolella on tunnettu näköalapaikka, Annanriutta 1). 

Pohjoisrajan läheisyydessä on Valamon luostarin omistama Puutsalo. (Sateliittikuva)

Jaakkimassa on toista sataa järveä, joista useimmat kuitenkin ovat lampia ja veden täyttämiä harjukuoppia. Suurin järvi on Ulomman Salpausselän sisäpuolella oleva Iijärvi,

jonka suurin syvyys on 15.5 m. Pitkän ja mutkittelevan Ihalanjoen kautta se purkautuu Laatokkaan Lumivaaran puolella.

Paikjärvi sijaitsee Kummunjoen pysäkin eteläpuolella rautatiestä itään.

Sen pohjoisrannalta lähtee Kummunjoki kuljettamaan vesiä Laatokkaan. Jonkun matkaa juostuaan se kääntää suuntansa etelään ja Kummunmäen koillispuolella siihen yhtyvät pitäjän pohjoispäästä lähtevän Leppäojan tuomat vedet. Kummunjoki halkaisee Pötkän suoalueen, Parkoinmäessä yhyttää etelästä tulevan Suur ja Pien Haukkalammen laskupuron, Metsämiklissä saa Nivanjoen lisäjoekseen, halkaisee Miinalan Miinalan joki-nimisenä ja juoksee Miinalan lammen läpi Mikliin, jossa se laskee Laatokkaan. Lähempänä Laatokkaa sijaitsevat paikoitellen jyrkkärantaiset Kortelan- ja Ahvenjärvet (sateliittikuva), joista edellinen laskee Möklahteen ja jälkimmäinen Nevalahteen.

Pitäjän pohjoisrajalla olevista Suur-Latvalammesta ja Latvalammesta saa alkunsa Aurajoki, joka alitettuaan rautatien, muuttuu Vaaranjoeksi. Kauppalan rajoilla se saa lisäjoekseen lännestä Ruoko-ojan ja etelästä Pakkasenojan ja laskee Lahdenpohjan Hovin ja Fanteeritehtaan eteläpuolitse Sieklahteen.

- Kasveista

Jaakkiman kasvullisuus on erilaista Laatokan ulkosaaristossa, rannikkoseuduilla ja sisämaassa. Ulkosaarten kallioriuttojen harvat vaivaismänniköt muuttuvat sisäsaarissa ja rannikoilla reheviksi lehdoiksi, joista ei puutu vaahteraa eikä lehmustakaan. Varsinkin Sorolassa on vaahteraa runsaasti ja Vaaralla lehmusta. Hökkölänvuorella on kauniita lehmus- ja pähkinäpensaskasvustoja.

Lehtosissa metsissä on rinteillä runsaasti sinivuokkoa. Sorolassa ja Mikllssä esiintyy lehtoukonhattu (Aconltum lycoctonum), Suomessa harvinainen vain itärajan tuntumassa..  Sorolan- ja Heposalonsaaren loivemmilla rinteillä tavataan jäykkälehtistä laukkaa (Allium strictum), lumirikkoa (Saxifraga nivalis) ja vuorimunkkia (Jasione montana).

Annanriutta 1)

Annanriutan tarina

Annanriuttaan liittyy kulkutarina kauniista Anna-neidosta, joka säilyttääkseen puhtautensa ennemmin antoi nuoren elämänsä kuolemaan.   Kalkasalolainen ylioppilas Matti Heinonen on julkaissut siitä kirjoituksen, jossa hän perintätietona kulkeutuneeseen tarinaan liittyen kuvailee Annanriutan läheisyydessä sijainneen pienen mökin perheen elämää.

Isä on viety Venäjälle ja siellä menehtynyt. Pojista on vanhin jo siinä iässä, jolloin venäläiset ovat valmiit ottamaan hänet sotaväkeen. Vanhin tytär Anna, j oka juuri on täyttänyt 19 vuotta, herättää Lapinmetsissä asuvan venäläisperäisen noidan intohimot. Noita palkkaa lähiseudun hovissa majailevat kasakat viinalla ja ruplilla lahjoen kätyreikseen nuoren neidon väkivalloin anastamiseksi, kun hänen parikin kertaa esittämänsä kosimistarjoukset ovat tulleet jyrkästi hyljätyiksi. Pahaksi onneksi vanhin pojista sotaväkeen ottoa välttääkseen on lähtenyt pakosalle.

Juhannusyönä on karkelot Annanriutan laella. Niiden päätyttyä lähtee Anna yksinpahaa aavistellen kotiinsa. Kotimatkalla inhottava noita ja humalaiset kasakat yllättävät yksinäisen tytön. Noidan ja kasakoiden välille tulee erimielisyyttä neidon omistamisesta ja siinä silmänräpäyksessä riistäytyy Anna raakalaisten käsistä ja lähtee juoksemaan. Mutta nämä ehtivät hänen jälkeensä ja tukkivat tien hänen edessään. Hän ei pääse kotiin päin, ei oikealle eikä vasemmalle, joka suunnalla on ihmispeto vastassa. Vain yksi tie on vapaa. Riutan jyrkänteen reunalla ei ole ketään. Epätoivoissaan Anna hypähtää häntä tavoittavien kasakoiden käsistä jyrkänteeltä alas rantalouhikkoon ja vetää kasakat mukanaan samaan surman suuhun. Silloin juurii saapuu hänen nuorempi veljensäkin Tuomas paikalle ja ehtii vain raivoissaan sysätä noidan jyrkänteeltä alas.

Osallistu tiedonjakoon!

Tälle palstalle voit lähettää tekstiin liittyviä kuvia ja täsmennystekstejä!

Kiinnostavia ovat mm. nykykuvat tekstissä viitatuista kohteista.

Tässä linkki!